Millaisia piirteitä kuului suomalaiseen muinaisuskoon?

Suomalaiseen muinaisuskoon kuuluu monia mielenkiintoisia piirteitä. Ensinnäkin muinaisuskolla viitataan aikaan ennen kuin kristinusko valtasi Suomen. Sillä viitataan siis niihin uskonnollisiin tapoihin ja uskomuksiin, joita alueella harjoitettiin tätä ennen. Suomalaiselle muinaisuskolle oli tyypillistä monijumalaisuus, tietäjälaitos sekä vainajien palvominen, mutta muinaisusko ei suinkaan ollut muuttumatonta tai yhtenäistä koko Suomen alueella. Uskomukset ja tavat vaihtelivat alueittain ja eri valta-aikojen mukaan. Muinaisuskosta on saatu tietoa esimerkiksi kalevalaisen kansarunouden ja kalliomaalausten kautta.

Mitä maailman synnystä ajateltiin?

Maailman synnystä esiintyi aikoinaan monenlaisia kertomuksia ja runoja. Niin sanotun sukeltajamyytin mukaan maailma luotiin siten, että maa sukellettiin alkumeren pohjalta. Munamyytin mukaan maailma syntyi alkumunasta, minkä lisäksi esiintyi vielä kolmaskin maailmansyntymyytti, jonka mukaan taivas taottiin. Kaikista yleisin maailmansyntymyytti oli se, että maailma syntyi vesilinnun munan kautta. Alun perin tämä oli eteläinen maailmansyntymyytti, mutta se levisi laajemmalle alueelle Euroopan pohjoisosien alueelle. Sukeltajamyytin arvellaan olleen munamyyttiä alkuperäisempi myytti, mutta jostakin syystä munamyytti osittain syrjäytti sukeltajamyytin ja esimerkiksi kalevalaisessa luomisrunossa pureudutaan lähinnä munamyyttiin, joskin siinä viitataan joissakin kohdin myös sukeltajamyyttiin. Molemmille myyteille yhteisenä piirteenä voidaan nähdä alkumeri sekä alkulintu.

Mitä kuolemasta uskottiin?

Muinaiset suomalaiset uskoivat kuolleiden jatkavan elämää Tuonelassa. Vanhojen uskomusten mukaan Tuonela sijaitsi joko veden tai maan alla. Tuonelaan liittyi voimakkaasti Tuonen virran käsite, jossa on mielenkiintoisia yhtymäkohtia keskiaasialaisen kulttuuripiirin uskomuksiin.

Vainajien uskottiin elävän Tuonelassa melko samanlaista elämää kuin aiemminkin, minkä vuoksi vainajien hautoihin laitettiin joskus mukaan erilaisia tarve-esineitä, koruja sekä aseita. Rautakaudella vainajat oli tapana haudata niin, että heidän jalkansa osoittivat aikakauden juhlapäivien auringon nousun suuntaan. Esimerkiksi päiväntasaukset ja -seisaukset olivat tällaisia merkittäviä juhlapäiviä.

Läheinen suhde luontoon

Muinaisten suomalaisten suhde luontoon oli erityisen läheinen, sillä ihmiset ja eläimet elivät joka päivä toistensa lähellä. Saaliseläimiä ei pidettykään ihmistä alempiarvoisina, vaan eläimet kuuluivat henkisen maailmaan, sen tärkeänä osana. Animismi oli tyypillistä muinaisille metsästyskulttuureille ja sen pohjalta eläimillä uskottiin olevan sielu. Karhua pidettiin metsän voimakkaimpana ja mahtavimpana eläimenä ja samalla myös pyhänä eläimenä, joka ansaitsi aivan erityistä kunnioitusta.